prev next

VIIKKOUUTISET

29.11.2017 13.46

Manjit Singhin mukaan riihimäkeläiset ovat aivan erilaisia kuin helsinkiläiset

Intian makuja uudessa ravintolassa.

Little India -ravintolan sisustus on onnistunut. Haastattelua tehtäessä siellä on leppoisa tunnelma. Manjit Singh (vasemmalla), Sherry Singh, Terhi Kuiri-Singh ja Angel Singh ovat asettuneet kulmapöytään.

Riihimäki taitaa olla etnisten ravintoloiden luvattu kaupunki. Viime viikon maanantaina avattiin toinen intialainen ravintola Little India osoitteessa Keskuskatu 10.

Little Indian avasi helsinkiläinen aviopari Manjit Singh ja Terhi Kuiri-Singh.

– Asumme vielä Helsingissä, mutta muutamme joulukuun puolivälissä Riihimäelle. Meidän tyttäremme Angel, 7, aloittaa tammikuussa Peltosaaren koulussa sekä vanhempi tyttäremme Nina 14 Harjurinteen koulussa , sanoo pohjoisen Intian Punjabissa sijaitsevasta Ambalan kaupungista kotoisin oleva Manjit Singh, jonka äidinkieli on punjabi.

Hänellä on yksi sisko. Veljistä toinen kustansi hänen lukion käymisensä.

Kun tämä veli ammuttiin armeijassa, Manjitin oli jätettävä lukio kesken ja huolehdittava veljeltä orvoksi jääneistä kahdesta tyttölapsesta. Hän meni työhön Costa del Solin Fuengirolaan kaverinsa Little India -ravintolaan.

Naapuriravintolassa oli tarjoilijana Terhi Kuiri. He tutustuivat ja avioituivat sikhi-temppelissä Valenciassa vuonna 2008, minkä jälkeen muuttivat Helsinkiin.

– Olen ollut työssä Namaskaar ketjun ravintoloissa Kaisaniemessä, Kampissa ja Itäkeskuksessa ennen kuin perustimme Little Indian Riihimäelle (www.littleindia.fi). Tarjoamme kasvis- ja liharuokia sekä burgereita. Intialainen curry on luonnollisesti listalla, Manjit Singh kertoo.

Manjit Singh on uskonnoltaan sikhi.

Hän kertoo, että jokainen päivä alkaa suihkulla, Nitnem (Japuji Sahib) -kirjan lukemisella sekä lasillisella maitoteetä.

Terhi Kuiri-Singh on HOK-Elannon Alepa-ketjun apulaismyymäläpäällikkö.

– Mieheni on haaveillut pitkään omasta ravintolasta. Yrityspörssistä saimme tiedon tästä paikasta. Ravintolassamme on 52 asiakaspaikkaa. Alakertaan tulee kokoustila erilaisia tilaisuuksia varten.

Manjitin maanviljelijäisä Maan Singh kuoli vuonna 2010. Äiti Surjit Kaur asuu Ambalassa Manjitin edellisen vaimon kanssa.

Manjitilla on edellisestä avioliitosta poika Sherry Singh, 22, joka tekee osapäivätöitä helsinkiläisessä pubissa ja käy välillä auttamassa Little Indiassa.

Tytär Chandni Singh, 25, aloittaa sairaanhoitajaopinnot Yhdysvaltain Floridassa.

– Serkkujani asuu Pariisissa, ja siellä olemme käyneet usein. Samoin Ruotsin risteilyllä. Vuosi sitten kävin yksin Ambalassa, Manjit Singh jatkaa.

Hänen näkemänsä pohjoisin kaupunki on Tampere.

Terhi Kuiri-Singh kehuu Riihimäen ilmapiiriä. Hänen äitinsä serkku on asunut tällä seudulla.

– Tuntuu siltä, että Kehä III:n ulkopuolella on ihmisillä hyvä olla. Täällä ei ole ison kaupungin paniikkia.

– Riihimäkeläiset ovat ulospäin suuntautuneita ja ystävällisiä, aivan erilaisia kuin helsinkiläiset. Riihimäkeläisten vastaanotto ravintolaamme kohtaan on ollut uskomatonta.

Intia

Intian tasavalta on etelä-aasialainen liittovaltio. Sen pinta-ala on 3 287 590 neliökilometriä ja asukkaita on 1 339 miljoonaa (2017). Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi (27 milj.).

Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Maassa puhutaan satoja kieliä. Virallinen kieli on hindi. Keskushallinnon kieli on englanti. Lisäksi maassa on 22 tunnustettua kieltä.

Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät vuonna 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio, joka on käynyt sotia Pakistania vastaan.

Punjab on pohjoinen alue Intian ja Pakistanin rajalla. Se oli aiemmin yhtenäinen alue, mutta nyt se on jakautuneena näiden kahden valtion kesken, Intian Punjabiin ja Pakistanin Punjabiin. Intian Punjabin koko on 50 362 neliökilometriä ja asukasluku 28 miljoonaa (2011). Pakistanin Punjab on kooltaan 205 344 neliökilometriä ja asukasluku on 110 miljoonaa (2017).

Sikhiläisyys on Intian puoleisen Punjabin pääuskonto. Noin 60 prosenttia asukkaista on sikhejä, 37 prosenttia hinduja ja loput 3 prosenttia ovat pääasiassa kristittyjä ja muslimeja. Pakistanin puolella punjabilaisten valtauskonto on islam, jota tunnustaa yli 99 prosenttia väestöstä.

Lähde: Wikipedia